Nolointa mitä minulle on koskaan tapahtunut

Tekevälle sattuu sanotaan ja olipa kerran vuosia sitten kesä tuloillaan...

Olin iskenyt silmäni yhteen naiseen ja vaikka mun mielestä kaikki oli selvää, niin tämä nainen ei oikein ottanut mua tosissaan. Sanoi vain että heitetäänpä turha hempeily pois. Sinä olet minun Kesäkolli, minä olen sinun Kesäkissa ja sillä siisti. Asetelma ei ollut paras mahdollinen, mutta kun olin päästänyt itseni ajautumaan niin syvälle siihen tilanteeseen, niin otin ehdotuksen vastaan empimättä - sainpahan kuitenkin tapailla häntä ja viettää hänen kanssaan aikaa, se oli minulle tärkeintä.

Olimme tapailleet vasta (vaikkakin aika tiiviisti) noin pari viikkoa ja se että sain olla vähän varpasillaan, niin sitä ei helpottanut tämä tapaus mikä sattui eräänä aurinkoisena vkloppuna. Oli lauantai aamupäivä, istuin hänen sohvallaan ja olimme edellis iltana olleet viihteellä ja pitäneet hauskaa ennen kuin olimme valuneet hänen kämpilleen.

Hän oli suihkussa ja minulla oli lepposa fiilis. Tuntui kuinka homma olisi lähtenyt hyvin rullaamaan ja oli vahva usko tulevaan, mutta ikään kuin rangaistuksena tästä luottavaisuudesta tapahtui seuraavaa: -yllättäen vatsalaukkuni "pyörähti ympäri". Tajusin samantien tilanteen vakavuuden ja mietin että ei voi olla totta...Miksi just nyt?! MIKSI MINÄ??!!

Varovaisin juoksuaskelin ryntäsin hänen vessan oven taakse - vain huomatakseni, että ovi on lukossa. Koputin oveen vaativasti, mutta nöyrästi, että tule äkkiä avaamaan. Hän tuli avaamaan ja näki jo nolon ilmeeni. Hänen palatessa istuttavaan ammeeseen jatkaakseen suihkua (jossa ei tietenkään ollut edes suihkuverhoa) minä istuin pöntölle pyydellen anteeksi ja anoen katseellani armoa. Itseasiassa kaikista armeliainta olisi ollut, kun joku olisi ampunut minut siihen pöntölle, nimittäin yllättävän railakas kaiku lähtee niinkin pienestä vessasta jossa on amme.

Tuntui että kuolen häpeästä siihen paikkaan. Nyt tämä juttu ainakin oli tässä...voi miksi? Pääsin lopulta vessasta pois tämän huikean jaetun kokemuksen jälkeen. Makasin nolona hänen sohvallaan. Olin varma että hän passittaa minut kotiin sairastamaan ja tuskin enää nähdään, mutta hän tulikin kysymään että olenko kunnossa. Vastasin että kyllä tämä tästä jos en kuole häpeään -"Höh, älä siitä välitä, sattuuhan sitä." -Oli hänen armelias vastauksensa.

Sain jäädä hänen luokseen sairastamaan mikä oli helpotus...Sinä iltana sen vessan kaakelit tulivat tutuiksi. Sekin helpotti, että kaikesta huolimatta nukkumaan mentäessä hän hakeutui minun kainaloon.

Vatsataudit menevät kohdallani ohi yhtä nopeasti kuin alkavatkin ja olin jo aamulla ihan tikissä. Hänkin oli yhtä hymyä, niin olin helpottunut - eihän tässä kuinkaan käynytkään. Lähdin suihkuun...ja onneksi en laittanut vessan ovea turhaan lukkoon, nimittäin oli hänen vuoronsa.

Hän syöksyi pöntölle ja pyyteli tilannetta kovasti anteeksi ja mietin että olinko minäkin eilen nuin surkean näköinen. Vastasin hänelle, että: "Hei, äläpä yhtään pyytele anteeksi. Minä olin siinä tilanteessa eilen ja tiedän tarkalleen miltä sinusta tuntuu. Joten anna mennä vaan..!!"

Sain jo toistamiseen kokea kuinka huikea ja tavallaan armoton kaiku siinä vessassa oli. Sen jälkeen hän vuorasi itsensä sänkyyn, veikkaan että syy oli enemmän henkinen. Hän otti tilanteen yhtä nolosti kuin minäkin edellisenä päivänä. Minä taas suuntasin kauppaan ja apteekkiin hakemaan vähän mustikkakeittoa jne. helpottaakseni hänen oloaan. Jäin potilaan viereen ja kaikesta huolimatta meillä oli ihan hauskaa. Kun seuraava viikko koitti, niin viihdyimme entistä paremmin toistemme seurassa. Varmaan molemmat katselivat toisiaan että ei tuo vissiin ole menossa mihinkään, kun se vieläkin vapaaehtoisesti hengailee mun kans. Sanomattakin selvää, että siinä ei tarvinnut enää paljoa jännittää jos jommalla kummalla pääsi pieru. Mikään ei ollut enää noloa ja tuntui että olimme kokeneet jotain yhdessä ja selvinneet siitä voittajina, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.

Tässäpä tuleekin tarinan opettavainen osuus. Olen sen jälkeen ollut vahvasti sitä mieltä, että parasta mitä orastavalle suhteelle voi tapahtua - on yhteinen jaettu, oikein väkivaltainen ripuli.


Kesä ja kärpäset, oikein hyvää kesän odotusta kaikille jotka tänne asti jaksoivat lukea..!! :)

Pappa ja Kekkonen kairassa patikoimassa

Kekkosen muistelma vuodelta -52, kun hän oli kairassa patikoimassa pappani Onni Mukkalan kanssa.

En tiedä millaisia ihmisiä ovat nykyajan pääministerit ja presidentit, mutta tämä tarina vähän valottaa millainen luonnon läheinen tavan tallaaja hän oli ja miksi vanha kansa aina niin vuolaasti kehuu Kekkosta. Nykyään tuntuu että ministerit kokevat olevansa kansaa parempia, mutta näin ei aina ole ollut. Kekkonen vaikutti ihmiseltä jolla oli jalat maassa ja käyttäytyi kuin olisi ollut yksi meistä rivikansalaisista.

[Julkaistu: Uusi Kuvalehti n:o 8, 1.11.1952

Uusi Kuvalehti n:o 9-10, 13.12.1952.]